Retki Nuuksioon
Lähtö ELVIKSESTÄ klo 10. Ennakkoilmoittautuminen.
Lähtö ELVIKSESTÄ klo 10. Ennakkoilmoittautuminen.
Lounas ja lounaskahvit. Ruokalista vaihtelee kuukausittain ja on nähtävillä Malmin päivätoimintakeskuksessa. Hinta 3,5 euroa.
Avoin tilaisuus kaikille toiminnastamme kiinnostuneille.
Tutustaan yhdessä pianon, ukulelen ja kitaran soiton alkeisiin. Ryhmään mahtuu enintään 6 osallistujaa kerralla. Täydentyvä ryhmä, ilmoittaudu mukaan!
Leppoisaa yhteistä tekemistä; kädentaitoja, lautapelejä, musiikin kuuntelua yms.
Aamiainen yhteisöpäivän kävijöille. Sisältää puuron, talon omenahilloa, leipää, leivänpäällisiä, jugurttia, hedelmiä, kahvia, teetä ja mehua. Hinta aamiaiselle 3 e, sisältää myös iltapäiväkahvin.
Aamiaisella puuroa, muroja tai jogurttia vaihtelevasti sekä leipää päällisineen. Juomaksi tuoremehua sekä kahvia tai teetä. Hinta 1,5 e.
Yhteisöpäivän aamukokouksessa tutustutaan päivän ohjelmaan ja tuleviin tapahtumiin sekä käydään kuulumiskierros.
Kokoonnutaan yhteen vaihtamaan kuulumisia ja keskustellaan päivän ohjelmasta.
Pidetään yhdessä huolta yhteisistä tiloista ja tiluksista. Osallistua voi omien voimavarojen mukaan.
Yhteisön yhteisiä talon töitä; siivousta, pihatöitä, keittiötöitä, sisustusta yms.
Ryhmässä tehdään luovia kirjoitusharjoituksia kuten lyhyitä tarinoita ja runoja. Täydentyvä ryhmä, ilmoittaudu mukaan!
Pieni kävelyretki Villa Borgiksen lähiluontoon.
Lounas yhteisöpäivän kävijöille. Lounaaseen sisältyy ravitsevaa arkiruokaa ja välillä lisäksi salaattia. Lounaan hinta 3 e, sisältää iltapäiväkahvin.
Lounas ja lounaskahvit. Ruokalista vaihtelee kuukausittain ja on nähtävillä Malmin päivätoimintakeskuksessa. Hinta 3,5 euroa.
Rentouttavaa ja rauhoittavaa joogaa.
Moniaistillista kuvataidetta ryhmässä. Virittäydytään yhdessä päivän teemaan, ja arvostetaan kaikkien taideteoksia. Aiempaa kokemusta ei tarvita. Max. 8 osallistujaa. Ilmoittaudu.
Pelataan yhdessä shakkia.
One shot -roolipeliryhmä maanantaisin klo 13-15. One shotit ovat kertaluonteisia lyhyitä yhdellä istumalla pelattavia roolipelejä. Voit tulla pelaamaan ilman aiempaa kokemusta tai omia noppia. Tule ja ihastu roolipelaamiseen! Mukaan mahtuu...
Toiminnan ja tilojen esittely kaikille toiminnasta kiinnostuneille. Ei ilmoittautumista. Tervetuloa!
Rentoa vapaamuotoista yhdessäoloa. Teetä tarjolla.
Kokouksessa keskustellaan mitä pajalla lähiaikoina tapahtuu ja suunnitellaan yhdessä tulevaa.
Diskomusaa, nyyttärit. Voit ottaa jonkun läheisesi mukaan.
"Niilo tuo lisää tukea ja yhteisöllisyyttä palveluidenkäyttäjille – helposti ja digitaalisesti!" Kahvilan teemat vaihtelevat? Chat-kavilat ovat rentoa rupattelua tunnin ajan chattaillen ?? Niilo ? Helppo tapa vahvistaa osallisuutta: Tämä mobiilisovellus...
Niilon Chat-kahvila avoinna taas maanantaina 13.4. Kahvinkeitossa Sanniainen. Tule viivähtämään kupilliselle! TERVETULOA!
Aamiainen yhteisöpäivän kävijöille. Sisältää puuron, talon omenahilloa, leipää, leivänpäällisiä, jugurttia, hedelmiä, kahvia, teetä ja mehua. Hinta aamiaiselle 3 e, sisältää myös iltapäiväkahvin.
Aamiaisella puuroa, muroja tai jogurttia vaihtelevasti sekä leipää päällisineen. Juomaksi tuoremehua sekä kahvia tai teetä. Hinta 1,5 e.
Yhteisöpäivän aamukokouksessa tutustutaan päivän ohjelmaan ja tuleviin tapahtumiin sekä käydään kuulumiskierros.
Kokoonnutaan yhteen vaihtamaan kuulumisia ja keskustellaan päivän ohjelmasta.
Pidetään yhdessä huolta yhteisistä tiloista ja tiluksista. Osallistua voi omien voimavarojen mukaan.
Kuvataideryhmä. Kaikille sopivaa kuvallista työskentelyä, ei vaadi erityisosaamista.
Uusille tilaa, ilmoittaudu mukaan! Kaksi ryhmää tarpeen mukaan, tehdään sekä pidempi että lyhyempi kävelylenkki.
Lounas ja lounaskahvit. Ruokalista vaihtelee kuukausittain ja on nähtävillä Malmin päivätoimintakeskuksessa. Hinta 3,5 euroa.
Porukalla päätetään mitä pelejä pelataan.
Laulaminen tekee hyvää : ) Tule mukaan, ei tarvitse ilmoittautua.
Niemikotisäätiöläisille avoin yhteisoppimiseen perustuva DJ-paja. Omaa musiikkia saa tuoda mukaan muistitikuilla. Enintään 6 osallistujaa/kerta. Ilmoittaudu mukaan! Huom! Ei ryhmää 3.2.
Bändi harjoittelee oman ohjaajan kanssa.
Tehdään ja opitaan yhdessä; medialukutaito, videokuvaus, ääniefektointi, visuaalinen tarinankerronta, ideat näkyväksi...
Aamiainen yhteisöpäivän kävijöille. Sisältää puuron, talon omenahilloa, leipää, leivänpäällisiä, jugurttia, hedelmiä, kahvia, teetä ja mehua. Hinta aamiaiselle 3 e, sisältää myös iltapäiväkahvin.
tervetuloa tutustumaan Haagan toimintataloon keskiviikkona 15.4 klo 9.00. Tutustumiskierros alkaa 1.kerroksen kahvilasta tasan klo 9.00 eli tulethan ajoissa. Tutustumiskierros kestää noin tunnin. Tervetuloa! ps jos tämä aika ei sinulle käy...
Aamiaisella puuroa, muroja tai jogurttia vaihtelevasti sekä leipää päällisineen. Juomaksi tuoremehua sekä kahvia tai teetä. Hinta 1,5 e.
Yhteisöpäivän aamukokouksessa tutustutaan päivän ohjelmaan ja tuleviin tapahtumiin sekä käydään kuulumiskierros.
Kokoonnutaan yhteen vaihtamaan kuulumisia ja keskustellaan päivän ohjelmasta.
Pidetään yhdessä huolta yhteisistä tiloista ja tiluksista. Osallistua voi omien voimavarojen mukaan.
Kokkaillaan yhdessä. Ruoan hinta osallistujille 2 €. Ilmoittaudu.
Taimien kasvatusta, hyötykasvitietoutta ja Malmin lavakauluspuutarhan hoitoa kokemusasiantuntijan kanssa. Täydentyvä ryhmä, ilmoittaudu mukaan!
Playstation 4 -peliryhmä ELVIKSEN kävijöille.
Lounas ja lounaskahvit. Ruokalista vaihtelee kuukausittain ja on nähtävillä Malmin päivätoimintakeskuksessa. Hinta 3,5 euroa.
Tehdään pieniä puutöitä käsityökaluilla. Ryhmään mahtuu kerralla max. 4 osallistujaa. Ilmoittaudu mukaan.
Visuaalista taidetta vaihtuvin teemoin ja tekniikoin. Enintään 8 osallistujaa kerralla. Ilmoittaudu mukaan!